perjantai 23. marraskuuta 2012

Neulemyssy


Tämä myssy, kummityttärelle, valmistui jo kuukausi sitten. Lankana on Katia Alaska ja hieman kiiltävää lankaa koristeena.

Innokas apuri!


Löysin kauan marinoituneita lankavyytejä vintin kätköistä. Kerinpuut pöydän laitaan ja keriä vain tekemään. Niitä syntyi pikavauhtia, kuten kuvasta näkyy.


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Ufo "Koivunlehtishaali" valmistui





Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että aloitin tämän huivin heinäkuussa 2006. Jossain vaiheessa kuvittelin saaneeni sen valmiiksi, mutta pingotusta vaille. Löysin sen tänä keväänä ja totesin, että shaalin pituutta voisi lisätä, koska lankaakin on vielä jäljellä. Olin alunperin ajatellut neuloa sen itselleni, mutta syksyllä tulin toisiin ajatuksiin. Anoppini täytti 80v ja shaali alkoi tuntua juuri oikealta lahjalta hänelle. Niinpä tein sen valmiiksi ja annoin sen hänelle, merkkipäivänään.


Design, perityn mallin mukaan, Artedaamit/Merja Korhonen
Mallityön valmistus ja ohje Merja Korhonen

tiistai 20. marraskuuta 2012

Kolmiohuivi Polku langasta



Ihastuin Novitan Polkulangan väreihin ja ostin sitä kaksi kerää. Toinen niistä päätyi kolmiohuiviksi. Toisen kerän kohtaloa en ole vielä ratkaissut.

Röyhelöhuivi



Ostin viime talvena Kuopiosta Twist-nauhalankaa. Aloitin innolla sen neulomisen. Väliin tuli kuitenkin monia kiireellisenpiä töitä ja huivin tekele jäi lankakorin uumeniin. Nyt syksyn tullen löysin sen ja neuloin sen valmiiksi. En käyttänyt koko kerää, vaan vähän yli puolet. Nyt se on keikkunut kaulassani, ulkoilutakin etumuksessa.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Kiikkutuolin matto, isoäidin neliöistä


Kiikkutuolin matto tehtiin kahden naisen yhteistyönä, kolmannelle lahjaksi. Lankana on 7-veikka ja 7-veikka Polkka. Isoäidin neliöitä virkattiin 110 kappaletta ja ne virkattiin yhteen sekä koko työn ympärille virkattiin nirkkoreuna.


Pesukintaat


Kintaat on neulottu Novitan Tennesee langasta Ulla 03/05 ohjeella.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Askartelua anopin kanssa


Vuodatuksen toimimattomuuden takia aloitan uuden blogin Palagan nimissä. Saa nähdä kuinka ahkerasti jaksan tätä päivittää. Käsitöitä ja askartelua olen harrastanut taas enemmän ja vähämmän. Päiväkeskuksen käsityöpiirissä kudon kangaspuilla poppanoita. Toinen liina on nyt menossa. Kotona on vino pino aloitettuja neuleita ja virkkauksia ja jokunen ufokin välillä valmistuu.

Anoppi oli viime viikolla meillä, synttäripakoijaisissa. Yhtenä iltapäivänä innostuimme askertelemaan helmistä joulukoristeita. Oli siinä rakas aviosiippakin innolla mukana. Laitoin koristeet pitkään nauhaan ja anoppi aikoi ripustaa ne oman kotinsa ikkunaan.